Johanna Mikkelä

Olin ollut hyvässä vaiheessa valmennusurallani, kunnes elämä päätti puuttua peliin. Stressinhallinta ja palautumisvalmennus muuttuivat lopulta oman kunnian puolustamiseksi ja itsensä uudelleen löytämiseksi. Vastoin kaikkia valheita, mustamaalaamisia ja alaspainamisia, nousin takaisin jaloilleni. Tämä kaikki tapahtui oman itseni arvostamisesta käsin. Ymmärsin, että tarina nukkuvista ihmisistä piti paikkansa: monet eivät nähneet todellista minua, eivät kuulleet sitä ääntä, joka halusi tulla esiin.

Kun stressinhallinta alkoi muuttua ihmisten pysäyttämiseksi ja asioita, joita he eivät halunneet kuulla, sanomaksi, minulle muodostui uusi elämäntehtävä: sanoa sanat, joita kukaan ei halunnut kuulla. Tätä ennen olin sanonut vain sitä, mitä ihmiset odottivat ja halusivat kuulla. Mutta nyt, maailma oli muuttunut, ja minä olin valmis muuttumaan sen mukana. En enää peitellyt totuutta, en enää pelännyt olla rehellinen itselleni ja muille.

Maailma ei muutu pelkillä tsemppipuheilla tai jaksuhaleilla. Se muuttuu, kun uskallamme kohdata sen totuuden ja jakaa sen äänen, joka on vaikea kuulla, mutta tarpeellinen. Elämä halusi minun alkavan opettaa muille runollista elämäntyyliä – sellaista, joka ei ole siistiä, vaan sotkuista ja haavoittavaa, mutta samalla täynnä merkitystä. Se on hetkiä, jotka muodostavat elämän helminauhan, jatkuvia pieniä valonvälähdyksiä, jotka kietoutuvat yhteen.

Vaikka elämä repikin minut täysin hajalle, tiedän nyt, että se oli välttämätöntä. Elämä kutsui minut sen ytimeen, sinne missä kaikki saa alkunsa. Siellä, missä rakkaus on kaiken pohja ja alku. Sieltä minä nousin, ja sieltä minä jatkan matkaa – opettajana, joka ei pelkää sanoa sitä, mikä on totuus, ja joka tietää, että todellinen voima löytyy juuri siitä, että pysyy uskollisena itselleen ja elämän syvimmälle merkitykselle.

Rakkaudelle.

Johanna